Olen tässä viime päivät puurtanut housuja. Itselle tein olohousut, mutta niistä kuva vasta myöhemmin, kun itse ei saa kuvattua ja kuvaaja on kavereita katsomassa. Miehelle olen tehnyt verkkareita salilla käyntiä varten, mutta ne ovat vielä vähän kesken, kun käyttäjän on pakko sovittaa välillä. Itselle on helppo tehdä, kun malli on koko ajan paikalla.

Mutta yhdet esiteltävätkin housut on, nimittäin villahousut. Tein Miehelle joululahjaksi hänen kauan toivomansa pitkälahkeiset villahousut. Ystäväni ei ollut uskoa, että teen oikeasti villahousuja, kun sattui olemaan paikalla surruutellessani housun kappaleita tekstiilityön luokassa neulekoneella.

Kuva on huono, mustaa on vaikea kuvata, ja kameran linssissäkin näyttää olleen jotain möhnää.

1170135.jpg

Miehen villahousut
Välineet: neulekone, neula kokoamiseen
Lanka: Novita Nalle musta, punainen lanka on jotain jämää, mitä luokasta löysin, hyvin saman paksuista kuin Nalle, mutta en ole ihan varma mitä se on. Musta lanka loppui viime metreillä, enkä voinut lähteä hakemaan lisää.
Muut tarvikkeet: kuminauha vyötärölle
Omat kommentit: Haastava oli tehdä, kun piti itse tehdä kaava ja laskea silmukat. Yhden lahkeen tein ja sitten koitin saajalle päälle, onneksi koitin, koska se oli pieni. Korjailin laskelmia ja tein isomman. Nyt istuvat hyvin ja alle mahtuu vielä tavalliset kalsarit. Nämä on siis tehty metsässä ja pilkillä käyntiä. Ja aivan hyvin niitä voi pitää ihan missä vaan, lämpöiset ovat varmasti. Saaja oli oikein tyytyväinen, mainosti jopa parhaaksi joululahjaksi. Kiltisti on tähänkin asti pitänyt kaikkia tekeleitä, enkä usko, että nämäkään kaappiin jäävät.

Ja tarkkasilmäisimmät huomasivat, että kuvaan on kuononsa tunkenut joku otus. Se on ystäväni koira, joka on meillä hoidossa uuden vuoden yli. Rauhallinen ja kiltti koira, mitä helpoin hoidettava. Rotu on Belgian paimenkoira, jos jotain koiraihmistä asia askarruttaa, ja koiralla ikää 7 vuotta.

1170197.jpg