Viime viikonloppu kului Miehen siskon perheen kanssa mökkeillen Vaasan saaristossa. Pikkuneiti 2v oli innoissaan kalastuksesta ja onkimaan piti päästä vähän väliä. Lähinnä kalastus kuitenkin sujui niin, että kalakaveri onki kalat ja Pikkuneiti leikki saaliiksi saaduilla kaloilla. Välillä piti kuitenkin tulla kivelle katsomaan tuleeko sitä kalaa. Tuo miehen Jussi-paita on muuten mun tekemä.

859976.jpg

Miehen kanssa käytiin sitten soutuveneellä virvelöimässäkin ja saatiin neljä haukea, vaikka siitä kohtaa ei kuulemma kalaa pitänyt tulla. Pikkuneiti oli aivan haltioissaan kaloista ja hoki vain "Kala, kala".

859989.jpg

Lauantaina illalla ammuttiin raketteja ja katseltiin (+kuunneltiin) muiden ampumia. Ja tietysti poltettiin sädetikkuja. Saunoakin ehdittiin pariin otteeseen ja tietysti piti myös grillata. Oli kyllä pitkästä aikaa ihana syödä herkkuja ajattelematta sen tarkemmin, kun viime aikoina on nuo herkut ollut vähän pannassa. Eilen ja tänään on tosin syöty vähän suklaata...

859977.jpg

Oli tosi kiva reissu, kun ensimmäistä kertaa koko kesänä lomailtiin yhdessä Miehen kanssa. Muutenkin mökkeily oli rentouttavaa ja tottakai oli kiva, kun lasten kanssa ehti olla vähän pidempään; yleensä käydään vain kerran-pari kuussa parin tunnin vierailu. Niin tosiaan, mukana oli myös iki-ihana Kummipoika 3kk, joka kulutti aikansa lähinnä syömällä ja nukkumalla, mutta seurusteli kyllä ahkerasti myös kummitädin ja -sedän kanssa.

859981.jpg

Tässä vielä kuva musta kalastamassa. Kuva on kyllä lavastettu, heitin kolme heittoa virvelillä, että Mies saa otettua musta kalastuskuvan. Muuten toimin virvelin pitäjänä, kun Mies souti venettä ;)

859979.jpg