Tai oikeastaan, kuka keksi, että mun pitää opiskella siitä pitkä sivuaine? No ihan minä itse. Mitä oikein ajattelin silloin? "Sitte töissä saa parempaa palkkaa.", "Matikkahan on niin selkeää.", "Ei 35 opintoviikkoa oo niin paljon."

Tänään kun istuin laskareissa kaks tuntia ja mietin vaan koko ajan, että joo, nämä pitäis tietää, nämä pitäis muistaa, mun pitäis ymmärtää mistä noi luvut tulee ja mitä se selittää, iski pieni epätoivo: onko tätä pakko tehdä? Onko se rahasumma tämän väärti? Mulla on jo paperit, mihin mä tätä matikkaa tarvin, selviän kai ilmankin. Emmä yläluokkien opeksi halua kuitenkaan.

Mutta kuitenkin jatkan. Huomenna meen ihan varmasti sinne luennolle ja ens viikolla laskareihin. Luen kahteen välitenttiin ja jännitän pääsenkö läpi. Ja menetän hermoni vielä sitä ennen lähes joka viikko.

Mikä siinä on, että heti kun ei jotakin osaa, niin alkaa ahdistaa? Miksi kaikki pitäis osata ja kaikki ymmärtää? Aiemmatkin matikan kurssit on päästy läpi, vaikka luennoilla vähintään puolet asiasta on mennyt täysin ohi, enkä ole niitä tenttiin mennessäkään oppinut. Ehkä mä silti selviän tästäkin urakasta.